kwpn o. Roadrunner (e. Idelle vd Halor)

Marraskuu 2018

Kun Roadrunner syntyi huomattavasti etuajassa, ei orivarsan uskottu selviävän kahta päivää kauemmin. Luultavasti olisi ollut armollista lopettaa heikko orivarsa, jolla oli huomattavia hengitysvaikeuksia, mutta kuka tahansa näki että pienellä orivarsalla oli sisua ja vahva elämäntahto, jotka saattaisivat koitua vielä onneksi. Vaikka kyseessä oli Idellen ensimmäinen varsa, käyttäytyi nuori tamma kuin mikäkin kokenut konkari ollen varsalleen niin hyvä emä kuin vain ikinä voi olla. Seurasimme tiiviisti kaksikkoa ja ajan kuluessa sekä hoidon edistyessä parani orivarsan hengitys ja lopulta orivarsa kykeni täysin hengittämään itse. Eläinlääkäri oli ihmeissään, sillä yleensä tälläisten tapauksien elinennuste on huono. Orivarsa todisti kaikille että sisulla on todellakin väliä.

Orivarsa varttui hiljalleen, ollen kuitenkin selvästi muita ikäisiään pienempi ja kehittymättömämpi. Kuka tahansa taliaivo näki että orivarsalla on upeat, lennokkaat askeleet ja jos vain terveys olisi riittävän hyvä, tulisi orista vielä upea kouluratsu. Olimme siihen mennessä kutsuneen varsaa vain "Orivarsaksi" ja lopulta päätimme että orivarsalle oli aika antaa nimi, Roadrunner. Pienestä koostaan huolimatta orivarsa keräsi ihastuneita katseita, Roadrunnerilla oli hyvin ainutlaatuinen tobianokuvio ja herasilmä, joka teki Roadrunnerista aivan vastustattoman. Siinä vissiin lienee syy miksi Roadrunner on niin kovasti rapsutusten ja huomion perään, sillä varsana ori sai hyvin paljon huomiota Jasperin vitsaillessa että onko se nyt sylikoira vai hevonen.

Toivottavasti Roadrunnerista kasvaa yhtä hieno kuin isistä ja mammasta. Jollain tavalla ori muistuttaa suuresti isäänsä, molemmat ovat yhtä siroja ja liikkeetkin ovat aivan identtiset, kuin peilikuvaa katsoisi. Roadrunnerilla oli yhtä kauniit silmät kuin emällänsä ja emältänsä orivarsa on selvästi oppinut mököttämisen ja murjottamisen jalon taidon, jos joku kehtaakin jättää hänet yksin ilman herkkuja ja rapsutuksia. Okei, ehkä Roadrunneria hemmoteltiin vähän liikaa varsana, joka näkyy huomionkipeisyytenä.

Yllätyimme muuten positiivisesti kun geenitesti paljasti Roadrunnerin olevan homotsygootti kirjava. Jos kaikki sujuu hyvin niin Roadrunnerilla on vielä edessään loistokas kisaura sekä tulevaisuudessa tulisimme käyttämään oria jalostukseen. Nyt on vielä hieman liian aikaista sanoa mitään, mutta eihän haaveileminen voi olla pahasta?

Elokuu 2018

Olin haaveillut toistamiseen Romantican varsottamisesta sillä tamman aiempi orijälkeläinen oli osoittautunut aivan upeaksi ja lahjakkaaksi kouluratsuksi. Romanticalla olisi vielä monia elinvuosia edessä, joten tamman varsottamisella ei ollu tulipalokiire jos sopivaa oria ei sattuisi osumaan vastaan. Olin Romanticalle etsinyt hiljalleen oria jo pidemmän aikaa, mutta tuloksetta sillä kukaan ori ei tuntunut sopivan tammalle. Jotain sattuman kautta löysien tieni itävaltalaisen tallin, Waldenfielin sivuille. Tallin sivuilla oli lista jalostukseen tarjottavista oreista jota kautta törmäsin ensimmäistä kertaa Capiton nimiseen oriin.

Capiton oli ilmoituksen mukaan Grand Prix tasolla menestynyt zweibrücker ori erikoisella kirjavalla värityksellä. Ihastuin oriin heti jo kuvien perusteella ja nähtyäni Capitonin liikettä videolta, olin aivan varma että tässä olisi Romanticalle juuri täydellinen ori. Ainoastaan Capitonin kantakirja, zweibrücker tuotti hieman hankaluuksia sillä zweibrücker ei ollut sallittu hollannin- tai belgianpuoliverisen jalostuksessa. Muistin entuudestaan, että Selle Français oli laaja kantakirja, johon varsan voisi rekisteröidä. Selle Français oli myös sallittu hollanninpuoliverisen jalostukseen, joten varsa tulisi pääsemään osaksi tallin jalostusohjelmaa.

Romantican tiinehtyminen hoidettiin keinotekoisesti eikä tammaa tarvinnut kuljettaa Itävaltaan saakka varsomaan. Tälläkin kertaa tiineys sujui ilman komplikaatioita ja kahta päivää ennen laskettua aikaa oli Romantica yön aikana varsonut kauniin mustankirjavan orivarsan. Olimme olleet Jasperin kanssa epäuskoisia sen suhteen saisimmeko toivottua kirjavaa orivarsaa, sillä todennäköisyydet olivat puolet ja puolet. Orivarsa vartin hoipertelun jälkeen ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen pääsi viimeinkin huterasti seisomaan neljällä jalalla.

Seuraavana päivänä päästimme kaksikon ulos suurella laitumelle. Orivarsa vaikutti varsin hölmistyneeltä päästessään ulos. Aluksi orivarsa pysytteli tiiviisti emänsä kyljessä kiinni, mutta parin tunnin päästä rohkaistui kulkemaan aina vain kauemmaksi emästänsä. Aluksi orivarsan mielestä kaksijalkaiset olivat hirmuisen pelottavia, äidiltä piti hakea turvaa mutta hiljalleen orivarsa uskaltautui aina vain lähemmäksi ihmisiä selvästi varautuneen uteliaana. Lopulta ihmiset ei tuntuneetkaan pelottavalta ja orivarsa tuli mielellään rapsutettavaksi.

Mietimme pitkään Jasperin kanssa orivarsalle sopivaa nimeä. Ehdotimme toisillemme monia nimiä, mutta mikään ei sopinut toiselle. Aloin jo hieman ärtyyntyä miehen hylkäessä jokaisen nimiehdotuksen. Ärtyyntyneenä hain kannettavan tietokoneen aikomuksenani etsiä ideoita nimiin. Löysin monia mielestäni kivoja nimiehdotuksia mutta tälläkin kertaa Jasper hylkäsi kaikki. En kuitenkaan luovuttanut ja valehtelematta ainakin kahtakymmentä nimiehdotusta myöhemmin ehdotin Jasperille jo hyvin ärsyyntyneenä nimeä Rossini. Tällä kertaa mies ei hylännyt nimeä heti vaan jäi miettimään hetkeksi aikaa, hetken päästä Jasper myönsi että Rossini sopisi varsalle. Olin huojentunut ja paria viikkoa myöhemmin Rossini oli virallisesti rekisteröity ranskalaiseen kantakirjaan.