old t. Xivia vd Halor (i. Oldfinion Xenos)

Huhtikuu 2018

"Taas voikko?", Jasper älähti epäuskoisena. "Kyllä, voikko. Kerroinhan mä sulle siitä cremellosta saksalaisesta orista?", vastasin hitunen närkästyneenä siitä miten mies saattoikaan unohtaa kun intoilin erään kokonaisen illan Lebenslang Qual nimisestä orista. Olin pälpättänyt Jasperille varmasti kyllästymiseen asti miten meille piti välttämättä saada varsa kyseisestä orista. Jasper tiesi miten suuri sydänasia hevoskasvatus minulle oli eikä mies tietenkään tohdinnut kieltäytyä jos joskus tarjoutuisi mahdollisuus orin jälkeläiseen. Se mahdollisuus tuli vasta paljon myöhemmin kunnes lopulta huomasin että kyseisen orin tammajälkeläisen varsa olisi myynnissä. Jouduin miettimään hetken mitä tekisin, toki jälkeläinen suoraan orista olisi aivan mahtavaa mutta toisaalta myynnissä oleva varsa vaikutti varsin lupaavalta. Lopulta päädyin tarjoamaan varsasta ja pian sain vahvistuksen että tarjous oli hyväksytty. Paperit pistettiin kuntoon ja sovimme että varsa lennätetään Namibiaan kahden viikon päästä.

Kuten tavallista, olin aivan hermorauniona odottaessa tammavarsan saapumista. Jasperessukka sai jälleen kerran toimia rauhoittajan roolissa. Onneksi odotusaika jäi tällä kertaa lyhyeksi, sillä hevostraileri kurvasi Zonjietin pihaan kaksi tuntia etuajassa. Siinä oli tietysti taas hermoilemisen aihetta, sillä enhän ehtinyt tarkistaa että kaikki oli kunnossa uutta hevosta varten! Teoriassa kaiken pitäisi olla jo valmiina, mutta tapanani mukaan stressasin kaikesta. Jasperilla on aina välillä tapana kutsua minua stressihaisuliksi, voitte vain arvata miten inhoan sitä nimitystä. Mies saa siitä jotenkin suunnatonta huvia. Yleensä Jasperin hymy laantuu siinä kohdin kun passitan miehen sohvalle nukkumaan.

Trailerista astui ulos hyvännäköinen nuori tamma, joka ei tuntunut lainkaan jännittävän ramppia tai uusia ihmisiä. Itseasiassa Windy käyttäytyi vähänkin liian tuttavalliseksi. Tamma nimittäin nappasi heti töikseen tallipoikamme, Nilen stetsonin hampaisiinsa viskoen sitä vähänkin liian innoissaan. Viiden minuutin riepottelun jälkeen tamma viimeinkin päätti luopua stetsonista tiputtaen sen maahan kuolavana perässään. Vaikka meitä muita huvitti suuresti, niin Nile ei selvästi pitänyt tilanteesta. Miehen kasvoilta paistoi ilme, joka kertoi että tämä ei jää tähän. Nappasin tamman riimunarusta ja lähdin viemään Windya kohti tallia. Kunhan olin saanut kuljetussuojat pois, niin kävin viemässä Windyn tarhaukseen. Huomenna päätin testata miten tamma toimisi selästä käsin.