Lännenratsastus

Lännenratsastus (englanniksi western riding) on Pohjois-Amerikasta lähtöisin oleva ratsastustapa ja kilpalaji. Lähtökohtana lännenratsastuksessa olivat karjapaimenten eli cowboyiden tarpeet työskennellessään karjan kanssa; heidän tuli ensisijaisesti voida keskittyä karjaan ja käyttää työssään lassoa, joten ratsastuksen tuli tapahtua yhdellä kädellä ja hevosen tuli olla hallittavissa pitkälti istunnalla.

Kilpailtavat lännenratsastuksen alalajit juontavat juurensa karjatilojen päivittäisistä askareista. Useilla amerikkalaisilla karjatiloilla työskennellään edelleen ratsain.

Lännenhevonen koulutetaan kulkemaan matalassa muodossa, jolloin ratsastajalla on parempi näkyvyys eteensä. Hevosen ohjailu tapahtuu lähinnä istunnalla ja pohkeilla, ja ohjien käyttöä käytetään hevosen kaulan ohjaukseen. Kaulaohjauksessa hevonen väistää kaulaansa koskettavaa ohjaa. Ohjat pidetään muussa tapauksessa löysinä.

Millaisella hevosella voi harrastaa lännenratsastusta? 

Lännenratsastus sopii kaikille hevosille ja poneille rotuun katsomatta, vaikka suosituimmat lännenratsastuksessa käytettävät rodut ovatkin esimerkiksi quarterhevonen, paint ja appaloosa. Lännenratsastukseen on kuitenkin mahdollista kouluttaa rodun kuin rodun edustaja. Monipuolisen erilaisista alalajeista löytyy jokaiselle hevoselle ja ratsastajalle sopiva laji maastakäsittelyluokista yleiseen westernratsastukseen ja aina nopeisiin aikalajeihin saakka. Yleisesti hyvän lännenhevosen odotetaan olevan herkkä, helposti hallittava sekä nopea pysähtymään ja räjähtämään täyteen vauhtiinsa – toki riippuen, mitä luokkia sen kanssa kisataan. Pehmeäaskelinen, mutta hidas hevonen sopii erinomaisesti Trailiin ja Pleasure-luokkiin, ja esimerkiksi Halter Showmanship -luokissa pääpaino on esittäjässä eikä hevosessa! Lännenratsastuksen aikaluokissa parhaiten pärjäävät voimakkaat, nopeat ja ketterät hevoset. Karjankäsittelyssä suositaan tiettyjä rotuja näillä esiintyvän luontaisen karjavaiston vuoksi, joka helpottaa työskentelyä, mutta westernin parissa hevosten rotukirjo voi todellakin vaihdella laidasta laitaan!

Varusteet

Lännenratsastuksen tunnistettavin varuste on varmasti lännensatula. Se on painava ja jakaa painon tasaisesti hevosen selälle. Lännensatulassa on korkea nuppi, joka on tarkoitettu lasson kiinnitystä varten. Satulassa on myös leveät ja tukevat jalustimet, joissa jalkapohjaa on tarkoitus pitää syvemmällä jalustimessa kuin eurooppalaistyyppisissä satuloissa. Jalustinhihnat ovat leveät ja ne on suunniteltu suojaamaan ratsastajaa hevosen hieltä. Satulan istuinosa on iso ja siinä on hyvä istua pitkiä aikoja. Satulahuovat ovat paksuja ja niillä on mahdollista korjata tilannetta, jossa satula ei ole hevoselle täysin sopiva.

Tyypillisissä lännenratsastuksessa käytettävissä suitsissa ei ole turpahihnaa ja joissain suitsissa myös leukahihna puuttuu kokonaan. Myös niskahihna saattaa kulkea ainoastaan toisen korvan ympäri. Kuolaimina käytetään yleisesti kankikuolaimen tyyppistä, ohutta ja ruostumatonta kuolainta. Myös kuolaimettomia suitsia käytetään, esimerkiksi hevosen nenäpiin kautta vaikuttavia hackamore-suitsia.

Ratsastajan varustukseen kuuluvat perinteisesti ainakin farkut, cowboybuutsit, kaulauspaita ja stetsoni. Myös chapseja ja liivejä näkee ratsastajilla. Etenkin kilpailuissa pukeutuminen on hyvin värikästä, näyttävää ja koristeellista. Huolimatta lännenratsastukseen perinteisesti kuuluvista rullapäisistä kannuksista, niiden sijasta on suositeltavampaa käyttää lyhyitä ja leveitä, hevoselle pehmeämpiä kannuksia, jos kannuksia vaaditaan. Perinteiseen westerniin ei kuulu ratsastuskypärän käyttö edes vauhdikkaammissa alalajeissa.

Lännenratsastukset luokat

Lännenratsastuksessa kilpaillaan maastakäsittely-, ratsastus-, aikaratsastus- sekä karjankäsittelylajeissa. Lajien nimet ovat pitkälti englanninkielisiä. Lue Lajit-sivulta lisää, mitä nämä luokat ovat ja mitä hevoselta vaaditaan missäkin luokassa.

Virtuaalinen lännenratsastus

Virtuaalinen lännenratsastus on kokenut monia muutoksia sen olemassaolon aikana. Aluksi mukana olivat vain suosituimmat ja tunnetuimmat lännenratsastuksen luokat. Jossain vaiheessa luokkia tasotettiin helposta vaativaan, mutta tästä on luovuttu. Kaikki luokat ovat siis avoimia niin aloittelevalle ratsukolle, kuin lajissa jo pitkään kisanneelle.

Oman hevosen kanssa voi painottua johonkin tiettyyn lännenratsastuksen alalajiin tai voi kilpailla hevosen kanssa kaikissa lajeissa, jolloin hevosta kutsutaan ”all-rounderiksi”.

Sanastoa

Walk = Käynti
Jog = Rauhallinen ja hidas ravi, jossa ei kevennetä
Lope = Lyhyt työskentelylaukka
Rollback = Sisäjalan ympäri vauhdissa tehtävä takaosakäännös, jossa vaihdetaan suuntaa
Spin = Täyden 360° asteen vauhdikas takaosakäännös, jota esitetään usein useampia kierroksia kerrallaan
Sliding stop = Kovasta vauhdista tehtävä äkillinen liukupysähdys
Sidepass = Pohkeenväistön kaltainen sivuttaisliike, jota usein tehdään esimerkiksi puomin päällä; etujalat ottavat ristiaskelia ja takajalat astuvat aina toisen takajalan viereen

VIRTUAALINEN LÄNNENRATSASTUSJAOS