Horses Times -lehden toimittaja, Sarah Borque, kierteli Power Jump -ratsukoiden joukossa kyselemässä heiltä viikonlopun tunnelmia.
- ”Ja tässä onkin ensimmäinen haastateltava… Hei, anteeksi… Olisiko teillä ollut hetki aikaa vastata muutamaan kysymykseen Horses Times -lehteen? Olette ilmeisesti yksi osallistuvista PJ-ratsukoista, missä luokissa aiotte kilpailla?”
Aifric Flockhart hätkähtää hiukan yllättäen ilmaantunutta haastattelijaa. Nainen vastaa pikaisesti: ”Joo, kyllä mulla on aikaa vastata muutamaan kysymykseen.” Hän jatkaa kertoen olevansa osallisena erikoisluokassa/jumboluokassa.
- ”Mistä asti olette tulleet Cloudfieldiin? Mitä pidätte puitteista?”
Seuraavaksi Aifric kuuntelee haastattelijan seuraavan kysymyksen. ”Voisi luulla, että tulen ihan läheltä, koska edustan kilpailuissa Irlantia. En kuitenkaan asu nykyään Irlannissa ja tulen melko kaukaa. Alku matkasta piti taittaa ihan lentokoneella!” Nainen hengähtää ja jatkaa: ”Tallin tilat tuntuvat melkein liian hienoilta verraten nykyiseen talliini, mutta täällä on todella kiva olla ja tulee jotenkin kotoisa olo, kun muistelee lapsuus- ja nuoruusvuosia!”
- ”Miltä tuntuu, tuntuuko siltä, että Supershook on terässä? Miten olette valmistautuneet ja mitä lähdette tavoittelemaan, heti arvoluokkavoittoa tietysti?”
Punatukkainen nainen kuuntelee jälleen tarkkaavaisena silmälasipäisen haastattelijan seuraavan kysymyksen ja pohtii vastaustaan hetken mietteliäänä. ”Jännittää tietysti! En ole ihan varma, onko Sissi terässä. Koko heinäkuu meni kyllä treenatessa, mutta se ei ehkä ole parhaimmillaan saatuaan kesän alussa varsan…” Vastattuaan ensimmäisiin kysymyksiin, Aifric pohtii taas hetken, jonka jälkeen hän vastaa: ”En tiedä onko meillä vielä tavoitteita, kaikki tuntuu niin kaukaiselta. Sijoitus olisi kiva, mutta oikeastaan olemme täällä enemmänkin tutustumassa suurkisojen tunnelmaan. Joku vuosi haluaisin kuitenkin voittaa Sissin kanssa arvoluokan, tietenkin”, Aifric naurahtaa leikkisästi. Sitten hän jatkaa: ”Ensimmäiselle kerralle ei voi kuitenkaan laittaa liian korkeita odotuksia!”
- ”Onko teillä käsitystä siitä, minkälaisia ratsukoita on tänään ja huomenna vastassa?”
Nainen kuuntelee jälleen seuraavan kysymyksen tarkkaavaisesti ja tällä kertaa vastaa heti: ”Tiedän kyllä joitain, mutten kaikkia.” Nainen katselee kisa-alueen hälinää hetken miettien. Sitten hän jatkaa: ”Tiedän pari, jotka ovat yltäneet korkealle näissä kisoissa, esimerkiksi Rosengård, Karevaara, Kristiansen, Chaput… En ole varma ovatko he kaikki tänä vuonna vastassa, mutta luulisin! Taso on siis kova, näin Logen radan viime vuonna katsomosta ja se oli upea!”
- ”Kiitos paljon haastattelusta ja onnea kilpailuun! Jos päävoitto sattuu kohdalle, tapaamme varmasti toistamiseen!”
Lopuksi Aifric vielä kiittää, että sai päästä haastateltavaksi, vaikka tämä on hänen sekä hevosensa ensimmäinen vuosi mukana.
- ”Anteeksi… Olisitteko ehtineet antamaan Horses Times -lehteen lyhyen haastattelun? Mikä on nimenne, mitä maata edustatte ja missä luokissa aiotte tänään kilpailla?”
En edes tajunnut jääneeni vain tuijottamaan luokseni pysähtynyttä naista, ennen kuin tuo hymähti hieman ja hymyillen toisti kysymyksensä. Lyhyt haastattelu hevosalan lehteen… Tunnustelin taskujani vain muistaakseni että kännykkä oli satulakaapin suojissa. Yritin nopeasti vilkuilla jos näkisin edes jonkun omasta väestäni, mutta maa tuntui nielleen jokaisen.
Vedin kevyesti henkeä, ja pudotin Noorin ohjat roikkumaan kyynärvarrelle saadakseni molemmat käteni vapaaksi ja viitoin yksinkertaisesti: ‘Olen mykkä.’ Eihän se täysin paikkaansa pitänyt, mutta oli hyvin lähellä totuutta ja helpompi selitys.
Haastattelija näytti mietteliäältä, mutta ei vaivaantuneelta kuten useimmat vastaavassa tilanteessa mikä jo itsessään oli virkistävää vaihtelua. Huokaisin tahtomattanikin helpotuksesta, kun yksi seurueemme hevosenhoitajista purjehti paikalle, ja tiedusteltuaan tilanteesta, asettautui ruskeahiuksisen naisen rinnalle tulkiksi.
Vierelläni seissyt kirjava tamma painoi turvan olkapäätäni vasten, puhisten kuumaa ilmaa poskelleni samalla kun itse aloin viittomaan vastausta ensimmäisiin kysymykseen, minkä tulkkini sitten luki ääneen naisen sanelulaitteeseen.
“Dmitriy Kozlov, ja edustan kotimaatani Venäjää. Kilpailen kahdessa eri luokassa, Champion 140cm ja Grand Prix 160cm.”
- ”Oletteko ensimmäistä kertaa Cloudfieldissä? Mitä olette pitäneet kilpailupaikasta?”
Aivot tuntuivat menevän hetkeksi täysin lukkoon, minkä takia jouduin nopeasti kahlaamaan muistiani läpi. Olinko ollut täällä aikaisemmin? En ainakaan usko… Nyökäytin lopulta päätäni ja jatkoin vastaamista.
“Ensimmäistä kertaa käymässä. Paikka on ollut puitteiltaan erinomainen, ja maisematkin ovat kohdallaan. Tulevaisuudessa tulee varmasti tultua tänne uudestaankin jos tilaisuus tulee.”
- ”Mitä kertoisitte allanne kisaavista ratsuista? Miten olette valmistautuneet?”
“Kaikki ovat keskenään hyvin erilaisia persoonia kuin ratsastettavia, joten päivä tulee vaatimaan paljon keskittymistä. Kaikilla on omat rutiinit mihin kuuluu treeniä, valmennuksia, lepoa ja vaihtelua. Riippuen siitä mitä kukin tarvitsee. Esimerkiksi tämän tamman, Noor, kanssa olemme saaneet tehdä töitä nopeuden ja rohkeuden lisäämiseksi.”
- ”Oletteko ennen kisanneet Power Jumpissa? Minkälaisella menestyksellä?”
“Osallistuin ensimmäistä kertaa viime vuonna”, viitoin lyhyesti ja jouduin pysähtyä hetkeksi muistelemaan vuoden takaisten kisojen tuloksia, enkä ehtinyt edes täysin mietintäni loppuun kun tulkkini jatkoi loppuun kuin apteekin pöydältä, “Tuolloin tuli muutama ihan hyvä rata, ja parhaimmaksi jäi… 150 cm luokan 3.sija.”
Hymyilin kevyesti, viittasin hevosenhoitajan suuntaan ja nyökkäsin päätäni myöntävästi.
- ”Kiitos paljon haastattelusta ja onnea kilpailuun! Jos päävoitto sattuu kohdalle, tapaamme varmasti toistamiseen!”
- ”Hei, anteeksi… Tehän olette Elisa Venn, ettekö olekin? Olisitteko ehtineet antamaan Horses Times -lehteen lyhyen haastattelun? Mitä maata edustatte, millä ratsulla tänään kisaatte ja missä luokissa aiotte kilpailla?”
”Elise Venn, kyllä”, nainen korjaa ja hymyilee toimittajalle. Siitä on hetki, kun Eliseä on lähestytty näissä merkeissä. Hän suoristaa huomaamatta ryhtiään ja kiristää hieman otettaan narun päässä silmälasipäistä naista kuikuilevasta Tripistä. ”Tokihan aikaa löytyy. Kotimaan edulla mennään tänään, eli edustusmaa on Iso-Britannia ja meidät voi nähdä kilpailemassa 150 sentin luokassa. Ratsuna minulla on Pixihunter Z, joka on saksalainen zangersheide-ori. Tyylilleen uskollisena hän on melkoisen huoleton persoona, vaikka ikää löytyykin 13-vuotta, jonka aikana olisi voinut jo vähän aikuistua”, Elise vastaa huvittuneena heittäen sivusilmäyksen valkeaan oriinsa.
- ”Oletteko ensimmäistä kertaa Cloudfieldissä? Mitä olette pitäneet kilpailupaikasta?”
”Kyllä, olemme ensimmäistä kertaa. Matkaa ei kotoa koidu kyllä edes kolmea tuntia, eli saatamme hyvinkin tulevaisuudessa tulla uudestaankin kilpailemaan tänne”, Elise vastaa laskeskellen ajotunteja. Näin lyhyttä matkaa tämän tason kilpailuihin hän ei ole vähään aikaan ajellut. Toimittajan silmälasit välähtävät auringonvalossa ja nainen raapustaa jotain lehtiöönsä. ”Paikasta pidän kovasti”, ratsastajatar vastaa, ”Alue on kaunista ja ohjeita ja opasteita on tarpeeksi helppoon navigointiin kilpailupaikalla. Lisäksi järjestäjäpariskunta vaikuttaa mukavalta ja näin pitkänlinjan hevosihmisenä on ihana nähdä hyvin huomioon otetut hevosten tarpeet.”
- ”Mitä tiedätte muista Power Jumpissa kisaavista ratsukoista, osaatteko nimetä ennakkosuosikkeja?”
”Voih, minähän tiedän paljonkin useista! Sen siitä saa, kun on näissä piireissä pyörinyt jo 40 vuotta”, Elise naurahtaa vaihtaen painoaan jalalta toiselle. Lähtölistoja vilkaisemalla hän oli huomannut yhden jos toisenkin tutumman nimen. ”Oman tallin nimen alla kisaaville Sarastille ja Ashbeelle toivoisi tietenkin menestystä, siitä ei ole epäilystäkään. Sen lisäksi esimerkiksi Meyerin mailla toukokuussa valmentautuneille Kozloville, Rosengårdille, Chaputille, Centerille sekä Aallssilalle toivotan onnea”, nainen vastaa vilpittömästi, lausuen viimeisen nimen aavistuksen oudosti. ”Ennakkosuosikkeja en varsinaisesti siis harrasta, mutta onnea vain kaikille muillekin. Kilpakumppanien taso on selkeästi tänä vuonna kova.”
- ”Oletteko itse ennen kisanneet Power Jumpissa?”
”En voi kyllä sanoa kilpailleeni aikaisemmin, vaikka monia muita suurkilpailuja olenkin kiertänyt”, nainen vastaa ja huokaisee hieman haikeaan sävyyn. Mihin olivatkaan kaikki nuoruuden kisakesät hävinneet? ”Mutta kerranhan se on kaikki koettava, eli täällä minä nyt olen”, Elise hymyilee toimittajalle.
- ”Kiitos paljon haastattelusta ja onnea kilpailuun! Jos päävoitto sattuu kohdalle, tapaamme varmasti vielä.
- ”Hei… Teidät minä tunnistan. Lumo Riderin mainoskuvanne Rosengårdin kanssa olivat meidänkin lehdessämme. Anteeksi, olen Sarah Borque, Horses Timesista. Ja te olette Billy Center. Olisinko ehtinyt saada lyhyen haastattelun lehteen teiltä?”
Billy, jonka toisessa kädessä oli termoskannun kuppi täynnä vahvaa kahvia ja toisessa kännykkä, siirsi katseensa lyhyehköön, silmälasipäiseen ja säkkäränruskeatukkaiseen naiseen. Nainen hymyili pingottuneen innostuneesti, kuten kunnon työlleen omistautuneen toimittajan kai kuuluikin haastatteluja kuuluisuuksilta onkiessaan… Hänen takanaan seisoi valokuvaaja. Billy kohensi ryhtiään.
”Toki.”
- ”Kertoisitteko lukijoillemme, mitä maata edustatte, millä ratsulla tänään kisaatte ja missä luokissa aiotte kilpailla?”
”Ratsastan ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen nimissä, sillä edustan tätä nykyä Sunny Horsea, jolle sain vuoden alussa sponsorisopimuksen. Olen kuitenkin itse Kanadasta. Ratsastan kisoissa Champion-luokassa Karevaaran omistamaa Blue Raptoria ja Kristiansenin omistamaa Acinonyxiä –”
- ”Oikein Power Jump -menestyjiä siis! Acinonyxhän on lehdessämme järjestetyn ’Upein Power Jump -mestari’ -äänestyksen voittajan, Exitus Spirituksen, jälkeläinen.”
”Niin”, Billy vastasi kuivakkaasti toimittajan innoissaan tekemään välihuomautukseen. Ensin hän ajatteli, että toimittaja irvaili; että vihjaisi, että jos Billy tänään menestyisi, se ei johtuisi hänen taidoistaan ja ammattitaitoisuudestaan ratsastajana, vaan siitä, että hänellä oli sellaisten huippunimien kuin Nikolai Karevaaran ja PJ’16-voittaja Icarus Kristansenin hevoset allaan. Mutta ehkä toimittaja ei sitä tarkoittanut. ”Kutsuvierasluokissa ratsastan sitten omat hevoseni, Fantom Hillsin ja Deluxen”, Billy jatkoi ja otti huikan kahvistaan.
- ”Oletteko ensimmäistä kertaa Cloudfieldissä? Mitä olette pitäneet kilpailupaikasta?”
Billyn katse kiersi hitaasti pään liikkumatta näkymän yli: kauempana ratsukoita kulki verryttelyalueen, parkkialueen ja tallialueen väliä; taustalla paistoivat juuri nyt auringon suomassa hehkussa Cloudfieldin kiviset linnarakennukset; eri maiden liput liehuivat saloissa. ”Ajaa asiansa.”
- ”Mitä tiedätte muista Power Jumpissa kisaavista ratsukoista, osaatteko nimetä ennakkosuosikkeja?”
Billy laski kuppia ja vilkaisi kultaista rannekelloaan. Vaikka oli tietysti kevyesti imarreltu haastattelusta ja mielenkiinnosta, hänellä oli myös aika hoppu. ”Edeltä mainitut ovat kaikki täällä. Alex Kristensenin voisi mainita. Seuraan hänen suorituksiaan siitä puhtaasta mielenkiinnosta, että hänellä on allaan vanhan kotitallini kasvatti. Chaput, Malmila, Locatelli, Stjärndahl”, hän luetteli laiskasti. Viimeiseksi mainittua hän tosin ei oikeastaan pitänyt kunnian arvoisena. Ei siksi, etteikö Stjärndahl olisi ollut taitava, vaan siksi, että hän oli poniratsastaja. Eikä poneilla Billyn mielestä ollut mitään asiaa tämän tason huippukilpailuihin. Sitä paitsi Stjärndahl ponnisti jostain takapajulan pikkutallilta. Hän ei siis Billyn mielestä oikein kuulunut näihin ympyröihin.
- ”Tiedän teidän kisanneen ennenkin Power Jumpissa, ainakin kerran. Miten vertaisitte ennusteita aiempaan menestykseen nähden, että miten tämä viikonloppu tulee sujumaan?”
”Kolmesti”, Billy korjasi ja paljasti vähän ylähampaitaan. Valokuvaaja päätti kuitenkin juuri silloin räpsäistä hänestä kuvan, joten hänen oli nopeasti korjattava ilmeensä maireaan hymyyn. ”Paras henkilökohtainen PJ-tulos on seitsemäs sija. En ole aikaisempina vuosina ollut yhtä valmistautunut ja päättäväinen, joten aion rikkoa tuon ennätyksen täällä huomenna.”
Toimittaja räpytti silmiään vinhasti, kuin hämmentyneenä Billyn äkkiä muuttuneesta, itsevarmasta äänensävystä.
- ”No, joka tapauksessa, kiitos paljon haastattelusta ja onnea! Toivottavasti tavoite täyttyy! Jos jopa päävoitto sattuu kohdalle, tapaamme varmasti vielä!”
”Varmasti”, Billy mutisi ynseästi kahvimuki taas huulillaan, mutta toimittaja ei sitä enää kuullut.
- ”Anteeksi… Hei, haluaisitteko, jos teillä on aikaa, antaa Horses Times -lehdelle lyhyen haastattelun? Kuka olette, mitä maata edustatte, millä ratsulla tänään kisaatte ja missä luokissa aiotte kilpailla?”
Haastattelijan lähestyessä Joonas on juuri luovuttamassa kimoa ratsuaan groomilleen. Mies luovuttaa ohjat tummahiuksisen naisen käsiin ja kääntyy kohteliaasti hymyillen lähestyneen henkilön puoleen. ”Toki on aikaa. Joonas Hopealinna, ja hevoseni on Mr Smarty Pants, tutummin ihan vain Martti. Olemme täällä edustamassa Suomea luokassa 6, kilpailemme tasolla 120cm.”
- ”Oletteko ensimmäistä kertaa Cloudfieldissä? Mitä olette pitäneet kilpailupaikasta?”
”Kyllä, ensimmäistä kertaa. Tähän mennessä paikasta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ennen kaikkea on kiitettävä kilpailunjärjestäjiä siitä, miten hyvin kaikki on tehty. Kaikkialle on helppo löytää selkeiden reittiopasteiden vuoksi ja puitteet itsessäänkin ovat erinomaiset. Kyllä kelpaa olla kilpailemassa, kun kaikki hevosen kuljettamisesta lähtien on helppo suunnitella kun mitään ikäviä yllätyksiä ei tule paikan tai järjestäjien puolesta. Sijaintikin on viehättävä, ajattelimme kisojen jälkeen käydä kihlattuni kanssa tutustumassa Cloudmoorin kaupunkiin.”
- ”Mitä tiedätte muista Power Jumpissa kisaavista ratsukoista, osaatteko nimetä ennakkosuosikkeja?”
”Jonkin verran listoilla näytti olevan tuttuja nimiä, kuten Rosengårdit, Sherman ja Tammilehto. Billy Centerin yhtä ratsua Blue Raptoria muistan silmäilleeni aikoinaan itsekin, uskon ratsukon pärjäävän hyvin. Myös Icarus Kristiansen on pärjännyt hyvin viime aikoina, en yllättyisi jos hän näkyisi kärkisijoilla, sekä Kozlovit myös. Omassa luokassani on jonkin verran vieraampia ratsukoita, paitsi Merikanto on tietysti myös tuttu. Sen enempää en osaa ennakkosuosikeista sanoa, mutta kilpailun taso tulee varmasti olemaan kova.”
- ”Oletteko itse ennen kisanneet Power Jumpissa? Minkälaisella menestyksellä?”
”Olemme Martin kanssa kisanneet aikaisemmin vuosina 2019 ja 2020. Auburnissa olimme ensimmäisessä luokassa sijoituksissa keskipaikkeilla, muistaakseni rata oli melko hyvä vaikka joitakin virhepisteitä tuli. Sen sijaan arvoluokassa muistan olleemme toisiksi viimeisiä usealla virhepisteellä. Myös Mandelbackessa jäimme häntäpäälle. Uskon sijoituksien johtuneen osittain Martin myöhemmin ilmi tulleista vaivoista, sillä pian Mandelbacken jälkeen se jäi melkein kahden vuoden sairaslomalle. Nyt olemme päässeen taas treenaamaan muutaman kuukauden ajan, ja ori onkin ollut parempi kuin pitkään aikaan.”
- ”Kiitos paljon haastattelusta ja onnea kilpailuun! Jos päävoitto sattuu kohdalle, tapaamme varmasti vielä!”
- ”Hei, ehdittekö vastata muutamaan kysymykseen Horses Times -lehdelle? Mikä on nimenne, mitä maata edustatte ja missä luokissa aiotte tänään kilpailla?”
”Ainahan sitä nyt muutamaan kysymykseen ehtii vastata! Olen Sofia Kultasaari, omistan Kultasaaren Kartanon Hangossa yhdessä veljeni kanssa. Siniristilippua siis edustetaan! Kilpailen tänään ainoastaan Prix de Arrowhill -kutsuvierasluokassa 130-tasolla. Saimme kvaalit tähän Italiassa voitettuamme oman luokkamme.”
- ”Oletteko kokenut PJ-konkari vai ovatko nämä kisat jo tuttu juttu?”
”Tämä on minulle ensimmäinen Power Jump ikinä. Pikkulikasta asti tästä on haaveiltu ja nyt täällä vihdoin ollaan. Papan kanssa aina suunniteltiin tätä, mutta nyt olen täällä valitettavasti ilman pappaa. Mutta eiköhän pappa tuolta pilven reunalta katsele hymyssä suin.”
- ”Mitä kertoisitte allanne kisaavista ratsuista? Miten olette valmistautuneet?”
”Kilpailen tällä hetkellä esteratsastuksessa ainoastaan veljeni hevosella, koska omat hevoseni kilpailevat vielä vauvahevosten luokissa. Tomi on 9-vuotias fwb-ruuna ja todella rento tyyppi. Olemme suoriutuneet tasaisesti koko kauden ajan, tosin mitään kovin suurta menestystä emme ole vielä saavuttaneet. Italian kvaalikilpailut ja viime syksyn Harvest Moon Show:n 4. sija ovat tähän astisia huippuhetkiä, mutta eipä yhteistyötäkään ole takana kuin vasta vuoden verran. Kouluratsastuksen puolella olemme kyllä napsineet sijoituksia myös Paris SIM Dressage Weekilla ja Comber Cupissa Hollannista. Tomi on sellainen maailman monin poni.”
- ”Mitä tiedät muista osallistuvista ratsukoista, onko listoilla tai huulilla pyörinyt kuumia nimiä; kuka ehkä vie tämän vuoden pokaalin?”
”Suomesta on kyllä aivan äärimmäisen kova kattaus taas paikalla… Merikanto, Alsila, Rosengårdit, Käkiharjut, Tammilehto ja Stjärndahl nyt ainakin ovat sellaisia nimiä, joiden kanssa ollaan jo hyvä tovi pyöritty samoissa kilpailuissa. Vielä en ole heitä päihittänyt montaakaan kertaa, mutta jos nyt olisi sen aika! Muiden maiden edustajistosta Centerin Billy ja Kristiansenin Icarus ovat kyllä sellaisia konkareita, että hurjalta tuntuu kilpailla heidän kanssaan samasta pystistä. Ja ainiin, ei sovi koskaan unohtaa Nikolai Karevaaraa! Hänen hevosensa Loge asuu nykyään meidän tallilla, joten voisi luulla ratsukon tulleen tutuksi, mutta nää on kyllä sellaisia tyyppejä, että osaavat aina yllättää.”
- ”Kiitos paljon haastattelusta ja tietenkin onnea kilpailuun! Jos satutte voittamaan, tapaamme varmasti uuden haastattelun merkeissä!”